Nonni, mitäs sitä turhia enempää spekuloimaan, millaista on olla äiti ja mitä kaikkea voi tai ei voi tehdä, kun on lapsia. Nyt alkoi nimittäin se testiosio, elävä elämä, korjaan: elävä lapsiperhe-elämä! Ensivaikutelmat pakahduttavat sydämen ja päiviin mahtuu paljon naurua ja kyyneleitä onnesta! Mä koetan pitää naamabaarin vähemmillä vauvahehkutuksilla ja hehkuttaa täällä, koska perustinkin tämän blogin juuri sitä varten :)
Niin, ensimmäiset kaksi viikkoa Deniz tosiaan vain nukkui ja söi ja välillä hiukan raotti silmiään, jotta näki, ketä kaikkia tuttuja kaukaa ja läheltä on tullut minäkin päivänä toivottelemaan hyviä asioita Deniksen elämän polulle ja ihmettelemään, miten arabi on osannut tehdä blondin vauvan! Näinä aikoina ei juuri itkua näkynyt eikä kuulunut ja melkein joka ilta piti tirauttaa parit kyyneleet, kun nukkuva Deniz on vaan niin kallis aarre.
Kahden viikon isyysloma kuitenkin loppui maanantaina ja heti anivarhain maanantaiaamuna neljältä Deniz keksi, että mähän voin myös ihan hyvin natista näin yöllä ja haluta mielinmäärin vaikka maitoa ja ilmakuplien poistoa sylihoidossa... Eilisen yön isä sitten nukkuikin aamuyön korvatulppien kanssa, koska sama peli jatkui. Olin maanantaina ihan hämilläni, että mitä tää nyt on, kun en ehdi edes syödä, vaikka jääkaappi on täynnä ruokaa... mut sit se nukkui taas kuin enkeli iltapäivän ja illan ja mun maitotonkit pursuili yli äyräiden, kun pikkulammas oli koko aamupäivän kinunnut lisää maitoa... ehkä mun selvästi pitäis ottaa sitä jemmaan illalla ja antaa sitten päivällä, kun mikään ei riitä, jos herra ei kerta osaa syödä tasaisemmin!!!
Mutta mikäs mulla on maata päivät sängyssä ja lukea kirjaa, ei huolet paina eikä pollakaan rasitu!
Nyt se taas huomas, että karkasin sen vierestä pois, joten pitää kiiruhtaa takaisin. Illalla on sitten sitä omaa aikaa, nam :)
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti