Hiljaa hyvä tulee :)

Arvoisat lukijat!

Tänään tahdon kertoa, että olen edistynyt uudessa työpaikassani :) Ja tämähän on oikein hauskaa tämä työ. Olen oppinut ymmärtämään, että pienen vauvan elämä on kuitenkin paljon vaikeampaa kuin uuden äidin, joten empatian määrä on nyt kohdallaan ja usein Deniz rauhoittuu ihan vaan sylissä siihen, kun sille kertoo tästä rakkaudesta häntä kohtaan ja kertoo ymmärtävänsä, miten vaikeaa varmasti on, jos masuun sattuu tai jos on tautinen väsy, mutta nukkumatti on jossain japanissa jo laittamassa siellä vauvoja yöunille, eikä ehdi järjestelemään meidän pohjolan vauvojen päiväunia kiireissään! Siis kivaa tää työ on ja olen kiitollinen, että mut on tähän hommaan nyt just valittu. Tulevaisuudesta ei tiedä erkkikään, onko kellään töitä vuoden päästä saati kahden... ja kun miettii vielä eteenpäin, ei ole pienen pienintäkään aavistusta, missä me ollaan 20 vuoden kuluttua, kun Denisin parta kasvaa jo vauhdilla ja typyt pörrää ympärillä... mutta sitä kai tää nykymaailma on! Tai kuten siskoni huomautti eilen, niin olisihan mahdollista ollut suuntautua jo alunperin vakaimmille raiteille ja hommata itselleen opettajan virka... mutta sitten taas en olis nyt just tässä missä olen ja tässä on niin kivaa ja repussa niin paljon eväitä, että tämä epätietoisuus on vaan otettava kaveriksi ja elettävä yhdessä. Ja aina mulla on ollut sellainen tutina, että kuka töitä haluaa, se kyllä niitä saa! Eikä pidä miettiä, pitääkö se paikkansa myös sitten, kun mittarissa on 50 vuotta.

Denizkin muuttuu joka päivä niin lujaa vauhtia, ettei tässä ehdi tulevaisuutta murehtimaan! Ihmettelen vaan luontoa ja sitä, miten ihan uusi uniikki heppu nimeltä Deniz Ahti onkaan voinut ilmestyä kuin tyhjästä tämän maan päälle! Lentolippuja Turkkiin ollaan ostamassa kai tänään... tai lähipäivinä, sitten vasta mielenkiintoinen reissu alkaakin, sekin aivan uniikki ja uskomaton!

No, nyt hop hop siivoamaan kotia, kun lammas nukkuu... ja sitten oikeutetusti kaverin kanssa vähän kiertämään kauppoja, koska vain 5 % mun vaatteista on tällä hetkellä käyttökelpoisia... argh!!! Housut ei mee jalkaan ja paidoilla ei voi imettää... eli on siis PAKKO shoppailla, voi harmi :)

Oikein hyvää loppuelokuuta täältä Kellonsoittajan vauvahautomosta!

Bedwire

Vihdoin tuli taas hetki ihan puhdasta rauhaa tähän taloon ja pääsen raapustamaan aatoksia tähän. Otsikko viittaa siihen, että jos vain vois aivot yhdistää sängystä suoraan blogiin, niin olis tullut monta juttua kirjoitettua sillä välin, kun pikkuherra syöpöttelee! Mutta ei kun ei, nyt pitää vaan yrittää muistella edes jotain aatoksia, jotka olisin halunnut kirjoittaa näinä ensimmäisinä viikkoina, mutta en kirjoittanut.

Nonni ja tietenkään ei mitään muistu mieleen, sen olen kyllä huomannut, että aivoista ei ole oikein mihinkään näinä aikoina, mutta ei se haittaa... kyllä näillä vauvaa hoidetaan ja se kai on se pääasia, josta mulle maksetaankin :) Vielä ei pikku lampaalla ole minkään valtakunnan rytmiä, joten eletään ns. tisusta suuhun -aikakautta. Sain lainattua kivoja kirjoja paljon, mutta en vielä ole löytänyt aikaa lukea niitäkään, koska nukkumatti tulee aina hakemaan mut treffeille, kun imetän sängyssä... mutta kyllä senkin aika vielä koittaa, sitten lähtee Leena Lehtolaiset, Jari Tervot ja Eppu Nuotiot kohti mun silmiä!

Mutta kuulkaas, on se vaan sitten kiva olla mammalomalla... jotain ihan muuta! Nyt rauha loppui, kun serkun syliin nukutettu Deni heräs... mut sit mä laitoin sen kantoliinaan ja tässähän se on tyytyväisenä oloonsa herran kukkarossa! Nyt kun lämpötila on kotona laskenut muutaman asteen, taidan ruveta käyttämään tätä kantoliinaa päivittäin, tässähän mä saan oman elämän: voin alkaa kokata ja siivota, ainakin alkaa pohtimaan ko. toimiin ryhtymistä :)

Ja nyt niitä toimia sitten heti tulikin, ruuanlaittoon mars!

Hän on syntynyt!!!

Nonni, mitäs sitä turhia enempää spekuloimaan, millaista on olla äiti ja mitä kaikkea voi tai ei voi tehdä, kun on lapsia. Nyt alkoi nimittäin se testiosio, elävä elämä, korjaan: elävä lapsiperhe-elämä! Ensivaikutelmat pakahduttavat sydämen ja päiviin mahtuu paljon naurua ja kyyneleitä onnesta! Mä koetan pitää naamabaarin vähemmillä vauvahehkutuksilla ja hehkuttaa täällä, koska perustinkin tämän blogin juuri sitä varten :)

Niin, ensimmäiset kaksi viikkoa Deniz tosiaan vain nukkui ja söi ja välillä hiukan raotti silmiään, jotta näki, ketä kaikkia tuttuja kaukaa ja läheltä on tullut minäkin päivänä toivottelemaan hyviä asioita Deniksen elämän polulle ja ihmettelemään, miten arabi on osannut tehdä blondin vauvan! Näinä aikoina ei juuri itkua näkynyt eikä kuulunut ja melkein joka ilta piti tirauttaa parit kyyneleet, kun nukkuva Deniz on vaan niin kallis aarre.

Kahden viikon isyysloma kuitenkin loppui maanantaina ja heti anivarhain maanantaiaamuna neljältä Deniz keksi, että mähän voin myös ihan hyvin natista näin yöllä ja haluta mielinmäärin vaikka maitoa ja ilmakuplien poistoa sylihoidossa... Eilisen yön isä sitten nukkuikin aamuyön korvatulppien kanssa, koska sama peli jatkui. Olin maanantaina ihan hämilläni, että mitä tää nyt on, kun en ehdi edes syödä, vaikka jääkaappi on täynnä ruokaa... mut sit se nukkui taas kuin enkeli iltapäivän ja illan ja mun maitotonkit pursuili yli äyräiden, kun pikkulammas oli koko aamupäivän kinunnut lisää maitoa... ehkä mun selvästi pitäis ottaa sitä jemmaan illalla ja antaa sitten päivällä, kun mikään ei riitä, jos herra ei kerta osaa syödä tasaisemmin!!!

Mutta mikäs mulla on maata päivät sängyssä ja lukea kirjaa, ei huolet paina eikä pollakaan rasitu!

Nyt se taas huomas, että karkasin sen vierestä pois, joten pitää kiiruhtaa takaisin. Illalla on sitten sitä omaa aikaa, nam :)